”Tyytyväisten asiakkaiden alihankintakonepaja”, totesi eräs asiakkaamme, kun kävimme läpi palvelutarjontaamme. Meiltä löytyy todella kattavasti eri palveluita, jotta pystymme tekemään työn loppuun saakka. Tästä syystä niin moni asiakas keskittää alihankintaostonsa meille. On helppoa, kun saa kaikki samasta paikkaa kustannustehokkaasti ja toimitusvarmasti. Monipuolinen liitosvalikoimamme sekä ammattitaitoinen henkilöstömme erottuvat tässä kohtaa edukseen. Saamme tiedon asiakkaalle mikä onnistuu ja mikä ei. Pystymme myös neuvomaan, miten muuttaa rakennetta työn onnistumisen kannalta. Tämä säästää asiakkaan aikaa ja lisää kustannustehokkuutta valmiissa kappaleessa.

Mankelointi

Mankeloinnin suurin mahdollinen aihion leveys on 2050 mm ja suurin mahdollinen materiaalipaksuus on 7 mm terästä. Tyypillinen mankelointityömme on lävistettyjen ja laserleikattujen pilarikiuasaihioiden mankelointi. Mankeloimme myös paksumpia aineita, joista syntyy usein erilaisia säiliöitä mankeloinnin jälkeen tehtävän hitsauksen avulla. Lisäksi mankelointi soveltuu esimerkiksi kaarevien ketjusuojien tekoon. Mankeloinnin loppukäyttökohde on myös maatalouskoneiden osat.

Kierteytys

Kierteytys on hyvin tyypillinen lisävaihe kappaleeseen. Pystymme toteuttamaan minkä tahansa kokoisen kierteen mihin tahansa materiaaliin, mikäli se on vain teknisesti mahdollista. Tyypillisin ja usein kustannustehokkain tapa on tehdä kierre kappaleeseen levytyökeskuksella tai kombikoneella. Teemme kierteitä kappaleeseen joskus myös käsin. Paksuihin laserleikkeisiin teemme kierteitä koneistuskeskuksella. Ohuisiin levyihin teemme kierteet myös koneistuskeskuksella. Viimeisin työ oli esimerkiksi M14 kierre 6mm materiaaliin.  

Asiantuntijamme auttavat valitsemaan kappaleeseen oikean tavan tehdä kierteytys, jolloin saat aina oikean ja kustannustehokkaan ratkaisun. Joskus kappaleeseen ei haluta vetoja. Käytämme näissä tapauksissa sekä sisä- että ulkokierteellä olevia PEM-inserttejä. 

Sahaus

Sahauspalvelumme on syntynyt asiakastarpeesta tukitoimintona ohutlevyosien ja alumiiniprofiilien yhdistämisen tarpeeseen. Kokoonpanomme vaativat usein esimerkiksi sahauspalvelua. Katkomme erilaiset profiilit kangesta määrämittaan ennen kokoonpanoja tai hitsausta.

Usein sahausta tehdään erilaisiin putkiin, joita käytetään esimerkiksi hitsauskokoonpanoissa. Riippuen määristä sahaamme putket itse tai ostamme erän valmiiksi sahattuna.

Kulman muovaus

Kapasiteetistamme löytyy Corner Former -kulmanmuovauskone. Sitä käytetään 1-2 mm vahvuisten suljettujen kulmien muovaukseen. Korkeus on minimissään 10 mm ja maksimissaan 28 mm. Kulmanmuovauskone soveltuu erittäin hyvin kulman muovaukseen ilman perinteistä hitsaamista. Kulmanmuovauskoneella pystytään tekemään kiinteitä kulmia ilman saumoja. Tyypillinen kulmamuotoiltava kappale on esimerkiksi erilaiset valumakaukalot.

Seevaus

Kun haluat varmistaa, että senkkiruuvin kanta, upotetun viistetyn ruuvin tai pultin kanta tulee samaan tasoon materiaalin pinnan kanssa, käytetään halkaisijaltaan noin ruuvin pään kokoista poranterää ja porataan ruuvin upotuskohtaan muutaman millimetrin syvyinen reikä. Vakioruuveille ja erikoisruuveille löytyy myös taulukoita, minkä kokoisia ja millä astekulmalla toteutettuja seevauksia tehdään. Seevejä voidaan tehdä suoraan levytyökeskuksella lyömällä tai vaihtoehtoisesti koneistamalla pylväsporakoneella.

Pemmaus

Tarjonnastamme löytyy pemmaus eli niittimuttereiden asennuskoneet. Tyypillinen pemmauksen käyttökohde on eri suuntiin toteutettu kierre. Pemmaus soveltuu erittäin hyvin ohuisiin kappaleisiin, joihin halutaan kierre ilman materiaalin muovausta. Tämän tyyppinen työ kannattaakin usein tehdä inserttien avulla, koska koneellinen kierteen ajaminen on syystä tai toisesta mahdotonta toteuttaa. Joskus kappaleeseen ei haluta tai voida laittaa vetoja, jolloin PEM-inserttien avulla kierteytys saadaan tehtyä.

Tyypillisesti pemmaus tehdään M2-M6 koossa niin sisä- kuin ulkokierteellä. Varastostamme löytyy laaja valikoima erilaisia PEM-inserttejä. Useimmiten pemmaustyö pystytään aloittamaan saman tien, eikä tarvitse tilata inserttejä erikseen ja odotella niiden saapumista tehtaalle.

PEM-inserttejä voidaan asentaa erilaisiin materiaaleihin, kuten kupariin, alumiiniin sekä ruostumattomaan, haponkestävään tai sinkittyyn teräkseen.

Niittaus

Käytämme niittausta paljon liitosmenetelmänä. Niittaus soveltuu esimerkiksi ilmanvaihtotuotteiden liittämiseen. Niittaus tunnetaan myös nimellä popniittaus. Kapasiteetistamme löytyy niittaukseen useita koneita. Varastostamme löytyy erittäin kattava valikoima erilaisia niittejä. Henkilöstömme on niittaustyövaiheen ammattilaisia, jotka osaavat määrittää juuri oikean niittityypin ja määrän halutun lujuuden mukaan.

Pistehitsaus

Usein käytetty liitosmenetelmä on pistehitaus. Tyypillinen pistehitsaustyömme on esimerkiksi ilmanvaihtotuotteiden liittäminen. Muun muassa liitämme putkimaisia iv-liitososa yhteen ohutlevyosiin. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi ilmanjakolaatikot ja iv-kattokehykset. Lisäksi liitämme pistehitsauksella erilaisia iv-säleköitä putkisto-osiin. Tehtaassamme niittaus, pistehitsaus, inserttien laitto sekä pienimuotoiset kokoonpanotyöt tapahtuvat samalla työalueella. Joskus liittämistapaa tarvitsee vaihtaa kappaleen geometrian takia ja se tapahtuukin nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Pakkaaminen

Stremet Oy:n tehtaalla on käytössä vakiona 4 eri pakkauskokoa pienpakkaus, teholava, eurolava ja pitkä lava. Tähän lavatyyppien kuvat ja pakkaustapa. Välillä projektit ovat sellaisia että vaaditaan pakkaussuunnittelua ja erikoiskokoisia pakkauksia. Tarjoamme tähän palvelua yhteistyössä samassa tilassa toimivan JS-Packin kautta. Saamme erittäin nopeasti ja kustannustehokkaasta kuljetuslaatikoita tai pakkauksia juuri sinun tuotteelle sopivaksi. Pakkaaminen tehdään aina asiakkaan ohjeiden mukaan. Mikäli pakkausohjetta ei ole toimittaa, toimimme parhaan näkemyksemme mukaan joka lähettämön ammattilaisille on vuosien saatossa kertynyt.

Logistiikka

Logistiikka hoidetaan kuten asiakas haluaa. Tyypillisesti kuljetusehto EXW Salo josta logistiikka kulkee asiakkaan rahdilla haluttuun kohteeseen. Hyvin usein rahtia ei ole määritetty jolloin asiantuntijamme varaavat turvallisen ja kustannustehokkaan rahdin ja laskuttavan sen asiakkaalta tilauksen yhteydessä.

Apunasi koko tuotantoprosessin halki – Levystä tuotteeksi

Tarjoamme asiakkaillemme asiantuntevaa tukea ja yhteistyötä läpi koko projektin. Olemme valmiita auttamaan sinua suunnitteluvaiheessa ja tarjoamaan teknistä neuvontaa, jotta lopputulos vastaa odotuksia.

Pyrimme luomaan pitkäaikaisia kumppanuuksia asiakkaidemme kanssa ja varmistamaan, että jokainen yhteistyömme on menestyksekäs.

Millaisia materiaaleja työstämme? Mitä tietoja tulisi toimittaa projektin alussa? Millä tavoin hoidamme toimituksen?

Näihin ja moniin muihin prosessiin, palveluihin ja tuotantoihin liittyviin kysymyksiin vastaamme Usein kysyttyä -sivullamme, josta löydät myös erilaiset dokumentaatiot ja materiaalit.

Katso, miten levy muuttuu valmiiksi tuotteeksi tehtaallamme

Laitetaan projekti käyntiin – ota yhteyttä

Janne Männistö

liiketoimintajohtaja
044 7739 452
janne.mannisto@stremet.fi

Mikko Fiskaali

toimitusjohtaja
050 3122 855
mikko.fiskaali@stremet.fi

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Lisätyövaiheet ohutlevyn työstämiseen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *