Nopea ja asiakkaita palveleva tilauskonepaja

Stremet Oy työllistää vuonna 2023 lähes 70 henkilöä ja teki tilikaudella 2022 11,5 M€ liikevaihdon. Yritys toimii 10500 m2 neliön tiloissa ja taseesta löytyy kymmeniä ohutlevyn työstökoneita. Pitkälle on tultu yrityksen alkuajoista.

1990
  • Yrityksen perustaminen

    Vuonna 1994 Asko Strömberg työskenteli osastoinsinöörinä metalliosia valmistavassa yrityksessä. Työkokemusta oli ehtinyt kertyä jo yli 30 vuotta ja luottamus omaan osaamiseensa oli kasvanut siihen pisteeseen, että hän päätti ryhtyä yrittäjäksi. Ajatuksena oli ostaa levytyökeskus ja särmäyspuristin, joilla alkaa tekemään metalliosia alihankintana nopealla ja luotettavalla toimitusajalla asiakkaille. Yhtiökumppaniksi hän sai puhuttua työkaverinsa Jari Relavuon, joka on yhä toiminnassa mukana. Kolmanneksi osakkaaksi tuli Pirjo Strömberg, joka kirjanpitäjänä hoiti yrityksen varsinaisen perustamisen ja kirjanpidon. Yrityksen nimeksi tuli Stremet Oy osakkaiden sukunimiä hyödyntäen. Toiminta aloitettiin 400 neliön vuokratiloissa.

  • Toiminnan aloitus

    Vuoden 1995 kesällä levytyökeskuksen käyttäjäksi tuli Askon poika, 25-vuotias Hans Strömberg, joka oli valmistunut elintarvikeinsinööriksi ja käynyt hoitamassa armeijan pois sen jälkeen. Hansilla oli aikaa ja yritys tarvitsi työntekijän, joten yhtälö oli looginen. Tässä kohtaa kummallakaan ei ollut tarkempia suunnitelmia tulevaisuudesta. Yrityksen toiminta oli lähtenyt hyvin liikkeelle ja työtä oli, joten tarvittiin työntekijä koneen käyttäjäksi. Tämä oli hyvä vaihtoehto molemmille osapuolille.

  • Toiminta laajenee

    Vuonna 1996 Hans osti isältään Askolta neljäsosan yrityksestä. Asko oli toimitusjohtaja ja särmääjä, Jari ohjelmoija, Hans levytyökeskuksen käyttäjä ja Pirjo hoiti kirjanpidon. Syksyllä 1996 ostettiin 1800 neliön halli Satamakadulta. Koneita ostettiin 90-luvun loppupuolella yksi vuodessa. Työntekijöitä oli kymmenkunta. Yrityksen perusperiaate oli alusta saakka kyetä toimittamaan nopeasti osia asiakkaille. Nopeus on valttia ajateltiin. Tämä on pätenyt näihin päiviin saakka ja Stremet on yhä yksi nopeimmista toimittajista toimialalla.

  • Lisää koneita

    1990-luvun loppu oli nousukautta. Toiminta laajeni, asiakkaiden määrä kasvoi ja samalla kasvoi koneiden määrä. Yrityksen toiminta kasvoi tasaisesti jatkuvasti. Koneiden tekninen suorituskyky oli tällöin nopeaa ja uusi kone oli aina entistä parempi sekä nopeampi. Uusien koneiden avulla osia saatiin tehtyä enemmän ja nopeammin, mikä istui erinomaisesti yrityksen palvelulupaukseen.

  • Edelläkävijä investoinneissa

    Yrityksessä on ajateltu aina asiakkaan etua ja toimitusnopeutta. Tämän vuoksi on aina myös ostettu myös uusinta ja nopeinta tekniikkaa, mitä markkinassa on ollut tarjota. Stremet oli ensimmäisiä konepajoja Suomessa, jotka investoivat uuteen servoteknologiaan E5-koneeseen vuonna 2000. Kokemus servokoneista on ollut hyvää. Koneet ovat tarkempia ja hiljaisempia, mutta työn tekeminen niillä on myös nopea. Tästä eteenpäin lähes kaikki investoinnit on tehty servoteknologiaan.

  • 2000-luku

    Vuonna 2000 rakennettiin noin 1000 neliötä hallia ja työntekijöiden määrä oli kasvanut 25:een. Liikevaihto oli noussut noin kolmeen miljoonaan euroon. Toiminnan laajentuessa vuonna 2003 rakennettiin toiset 1000 neliötä hallia lisää. Koneiden määrä oli kasvanut niin lävistyksessä kuin taivutuksessakin. Periaatteena oli, että ostetaan lisää kapasiteettiä ennen kuin pullonkaula syntyy, jotta asiakkaan ei tarvitse odottaa. Sama periaate on näkynyt läpi historian yrityksen materiaalivarastossa. Raaka-ainetta ja konekapasiteettiä on ollut aina saatavilla mahdollistaen erittäin nopeat toimitusajat. Ohjenuorana on toiminut viikon sisällä toimitus tilauksesta.

  • Yrityksen myynti pääomasijoittajalle

    Vuonna 2007 liikevaihto oli noin 5,5 M€ ja Stremet Oy:n halusivat ostaa kaksi pääomasijoittajaa. Oli luontevaa saada Asko jäämään eläkkeelle. Vuoden 2008 alusta Hans ryhtyi toimitusjohtajaksi ja liikevaihto nousi 6,5 M€. Taantuma kuitenkin tuli ja liikevaihto suli noin puoleen. Kasvua ei seuraavana vuotenakaan tullut ja vuonna 2010 omistajat päättivät myydä yrityksestä kolmasosan takaisin Hansille.

  • Yrityksen takaisinostamien

    Liikevaihto ei kasvanut toivotusti ja vuonna 2014 omistajat ehdottivat, jos Hans ja Jari ostaisivat heidät ulos toiminnasta. Hyvässä hengessä näin päätettiin toimia ja taas yritys oli paikallisten vetäjien käsissä. Janne Männistö palkattiin tekemään myyntiä ja kutsuttiin myöhemmin myös osakkaaksi. Jannen päävastuut ovat edelleen materiaalien ostot sekä myynti. Samana vuonna tehtiin myös investoinnit E5x-levytyökeskukseen sekä kahteen servotoimiseen särmäyspuristimeen. Tämän jälkeen manuaalisia koneita ei juuri ole ostettu ja automaation osuus on kasvanut merkittävästi.

  • Kasva tai kuihdu pois

    Vuonna 2017 liikevaihto oli noussut kuuteen miljoonaan euroon. Yritykseen ostettiin kulmaleikkurikone. Pian taivutettavia osia syntyi niin paljon, että investoitiin taivutusautomaatti.  Liikevaihdon tavoitteena oli aiemmin asetettu 10 miljoonan euron liikevaihto. Myynti kasvoi tasaisesti, mutta tilat Satamakadulla tulivat kasvun esteeksi.

     

  • Muutto isompiin tiloihin

    Alihankinnassa perusperiaate oli aina ollut pullonkaulojen selvittäminen. Nyt pullokaulana ei ollut myynti, koneet tai työntekijät vaan toimitilat. Rakentaminen olisi ollut turhan hidasta. Inkereentiellä Salossa oli 20 000 neliön halli puolityhjillään ja muutamien sattumien jälkeen halli päätyi Stremetin uudeksi osoitteeksi. Ostopäätös tapahtui 2018 ja halliin muutettiin helmikuussa 2019, jolloin työntekijöitä oli noin 50. Uutta kasvua lähdettiin hakemaan ja sitä myös saatiin hyvien asiakkaiden sekä suurien investointien avulla.

  • Uusia kasvoja

    Vuonna 2021 alkoi tuntumaan, että Hans on ollut toimitusjohtajana jo melko kauan ja uusi vetäjä tarvitaan. Sen seurauksena osakkaaksi ja toimitusjohtajiksi saatiin houkuteltua investointien kautta tutuksi tullut Mikko Fiskaali Prima Powerilta. Vuosien 2017 ja 2022 välillä Stremet investoi yli kuusi miljoonaa euroa kehitykseen, pääosin koneisiin ja laitteisiin. Uutta sukupolvea otettiin kasvamaan Matias Soinin tullessa osakkaaksi taloon. Matias osoitti kyntensä kesätoimitusjohtajana kesän 2021 aikana.

Tyytyväisten asiakkaiden alihankintapaja

Yrityksen alkuperäisenä ajatuksena on ollut olla luotettava toimija ja mennä aina asiakkaan tahto sekä tarve edellä. Kokemukseni mukaan menestyvä yritys tarvitsee tyytyväisiä asiakkaita, jotta menestys voi myös jatkua. Vain asiakkaiden tyytyväisyydellä on merkitystä. Kun asiakkaat voivat hyvin niin yrityskin voi hyvin

Hans Strömberg

”Hansin rakentamien periaatteiden mukaisesti tulemme jatkamaan yrityksen kehittämistä näitä periaatteita kunnioittaen. Perheyrityksen ensimmäisenä ulkopuolisena toimitusjohtajana olen saanut tärkeän luottamustehtävän pitää huolta yrityksestä, asiakkaista ja henkilöstöstä. Yrityksen menestys tulee jatkossakin hyvin voivien ja tyytyväisten asiakkaidemme sekä henkilöstön kautta.

Mikko Fiskaali