
Stremet Oy ja Matimek Oy yhdistyvät. Kerromme yhdistymisestä ja sen käytännön vaikutuksista Alihankinta-messuilla Tampereella 29.9.–1.10.2026, osastolla D384.
Messujen teemana on tänä vuonna kasvu ja fuusio. Meillä on takana useampia vuosia, joiden aikana molempia on tehty käytännössä.
Taustaa fuusiosta
Ostimme Matimek Oy:n koko osakekannan elokuussa 2024. Samassa kaupassa Stremetille siirtyi vähemmistöosuus samoissa tiloissa toimivasta jauhemaalaamo Normipinta Oy:stä. Yritysosto oli vuonna 2021 laaditun strategiamme mukainen.
Kaksi vuotta yhteistä tekemistä on osoittanut, missä kohdissa yhteistyö toimii parhaiten. Yhdistyminen on seuraava askel samalla polulla.
”Yhdistymisen tarkoitus on tehdä asiointi asiakkaalle yksinkertaisemmaksi. Sen pitää näkyä asiakkaalle helpompana arkena, ei uutena organisaatiokaaviona.”
– Matias Soini, toimitusjohtaja, Stremet Oy
Investoinnit: LVD:n combikone ja robottisärmäyssolu
Olemme investoineet vuoden alussa LVD:n combikoneeseen, joka yhdistää lävistyksen ja laserleikkauksen samaan prosessiin niin kuin aikasempi combimme, sekä robottisärmäyssoluun. Combikoneen tukena toimivat tornivarasto sekä poiminta- ja pinonta-automaatio. Investoinnit toteutettiin yhteistyössä VOSSI Groupin kanssa.
Vertailimme kolmea toimittajaa. Valitsimme LVD:n, koska vakuutuimme heidän osaamisestaan ja koneiden laatutasosta. Kaupan mukana tuli myös CADMAN-ohjelmisto, joka käsittelee kappaletiedostot aiempaa nopeammin.
Combikoneista ja robottisärmäyksestä meillä on kokemusta jo entuudestaan.
Investoinnit vaikuttavat kolmeen asiaan:
- Lävistys ja laserleikkaus tapahtuvat samassa prosessissa. Kappaletta käsitellään vähemmän ja läpimenoaika lyhenee, erityisesti vaativissa osissa.
- Särmäyksen automatisointi pitää laadun tasaisena myös suuremmissa sarjoissa.
- Tiedostojen käsittely nopeutuu, mikä lyhentää aikaa tilauksesta tuotannon aloitukseen.
Kasvutavoite: 25 miljoonaa euroa vuonna 2030
Vuonna 2021 laaditun strategiamme tavoite on 25 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2030 mennessä. Kasvua haetaan 10–20 prosenttia vuodessa, sekä asiakkaidemme mukana että yritysjärjestelyillä.
Vuonna 2025 liikevaihto kasvoi 22,4 prosenttia 13,3 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä nousi 83:een. Tavoitteemme on olla suomalaisen ohutlevyalan luotettavin alihankintakumppani.
Tavataan Alihankinnassa, osasto D384
Olemme Alihankinta-messuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 29.9.–1.10.2026, osastolla D384.
Pisimmät asiakkuutemme ovat kestäneet yli kaksikymmentä vuotta. Ne ovat alkaneet tapaamisista ja jatkuneet, koska yhteydenpito on jatkunut myös niinä aikoina, kun akuuttia tarvetta ei ole ollut. Messut ovat meille paikka jatkaa niitä keskusteluja.
Osastolla voit:
- kuulla, mitä yhdistyminen tarkoittaa juuri sinun tilaustesi kohdalla
- sopia tehdasvierailun tai käynnin teille tai meille
- käydä läpi ensi vuoden näkymät, jos yhteistyömme on jo käynnissä
Jos kiirettä pitää, niin varataan aika jo ennen messuja ja käydään lounaalla siellä
Matias.soini@stremet.fi
050 4520 240