Stremetin tiimi on saanut vahvan lisäyksen, kun Martti Paavilainen on aloittanut myyntipäällikkönä.
Martilla on pitkä kokemus myynnistä ja teräsalasta sekä positiivinen ja energinen asenne, joka sopii täydellisesti Stremetille.
Martti ja liiketoimintajohtaja Janne Männistö ovat tunteneet toisensa jo lähes 20 vuoden ajan, sillä heidän uransa kohtasivat ensimmäisen kerran Rautaruukissa vuonna 2006. Vuodet veivät miehet eri yrityksiin, mutta yhteys säilyi. Kun he tapasivat uudelleen eräässä asiakastilaisuudessa keväällä 2025, syntyi ajatus yhteistyöstä ja pian Martti löysikin itsensä Stremetiltä uudessa roolissa.
Martti vastaa monipuolisesti myynnin ja asiakaspalvelun tehtävistä: tilaustenkäsittelystä, tarjousten laskennasta, asiakastapaamisista, ostotilausten tekemisestä sekä hintaneuvotteluista. Hän arvostaa erityisesti mahdollisuutta tehdä työtä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Martti kertoo, että Stremetillä työkaverit ovat ottaneet hänet hienosti vastaan. Uuteen työyhteisöön on ollut helppo tulla, ja apua sekä neuvoja on tarjottu aina tarpeen mukaan. Työarki on vauhdikasta, mutta hyvä yhteishenki tekee siitä palkitsevaa, Pullakeskiviikkoa unohtamatta.
Martti asuu Paimiossa yhdessä vaimonsa, kolmen lapsensa ja 6 kuukauden ikäisen Topi-koiran kanssa. Arki pyörii pitkälti lasten harrastusten ympärillä, mutta Martti varaa aikaa myös kuntosalille, ulkoilulle, rumpujen soitolle ja musiikin kuuntelulle.