Uratarinoita Stremetiltä – liiketoimintajohtaja Janne

”Olen työskennellyt melkein koko työurani terästen parissa”, kertoo liiketoimintajohtaja Janne Männistö työurastaan. Nakkilasta, Satakunnan sydämestä, kotoisin oleva Janne on asunut Turussa vuodesta 2004 lähtien. Koulutukseltaan hän on tradenomi (YAMK). Janne työskenteli myyntityössä Rautaruukilla kuuden vuoden ajan teräslevyjen ja -kelojen parissa. Stremet oli Jannen asiakas, mitä kautta hän siirtyikin Stremetin palkkalistoille myyntipäälliköksi vuonna 2012. Alihankintavalmistus oli silloin vielä vieraampaa Jannelle. Kuitenkin materiaalit ja alan yritykset olivat tuttuja entuudestaan sekä niiden hankintakanavat ja kontaktit terästen toimittajiin. ”Näitä olenkin pyrkinyt ylläpitämään vuosien aikana ja edelleenkin hyvistä yhteyksistä on hyötyä nykyisessä työssäni”, Janne jatkaa.

”Tärkein asia koko urani aikana Stremetillä on ollut yrityksen eteenpäin meneminen ja kehittyminen”, Janne kertoo. Kasvun myötä ja sen mahdollistamiseksi Stremet on investoinut paljon uusiin koneisiin ja tekniikoihin. Näin ollen asiakkaita on pystynyt palvelemaan laajemmalla valikoimalla ja samalla syventämään asiakassuhteita. Jannen mielestä tämä on myös lisännyt oman työnsä mielekkyyttä.

Vuonna 2018 Jannelle tarjoutui mahdollisuus siirtyä Stremetin osakkaaksi. ”Tartuin kiitollisuudella ja innolla tähän tilaisuuteen”, lisää Janne. Stremet on viime vuodet mennyt koko ajan entistä nopeampaa tahtia eteenpäin: muutto Inkereentielle, uudet merkittävät koneinvestoinnit, uusi tuotannonohjausjärjestelmä ja uusi toimitusjohtaja. ”Muutos ja kehitys on jatkuvaa. On hienoa olla mukana etujoukoissa tekemässä tätä työtä ja kehittämässä yritystä”, Janne kuvaa.

”Janne on erinomainen työssään, missä näkyy pitkä kokemus alalta sekä hyvät ja laajat verkostot.”

Jannen työnkuva vaihtui liiketoimintajohtajaksi vuonna 2022. Hän kertoo, ettei varsinainen arki ole sen myötä paljoa muuttunut. Edelleen työpäivät sisältävät päivittäistä yhteydenpitoa asiakkaiden ja toimittajien kanssa. ”Vaikka asiakkaina ovat yritykset, niin yhteistyötä tehdään aina ihmisten välillä. Onkin hienoa, että Stremetin asiakkaina ja toimittajina on ihmisiä, joiden kanssa on jo pitkälti yli kymmenen vuoden yhteinen historia takana. Luottamus on molemmin puolin todella korkealla tasolla”, Janne kuvailee asiakassuhteitaan.

Janne on työyhteisössä arvostettu. Häntä pidetään tarkkana ja vastuullisena henkilönä, ”joka tekee sen mitä lupaa”. Jannen pitkäaikainen osaaminen ostoista on tuonut Stremetille paljon säästöjä. ”Janne on erinomainen työssään, missä näkyy pitkä kokemus alalta sekä hyvät ja laajat verkostot”, työkaveri kuvaa. ”Janne on työlleen omistautunut”, toinen työkaveri jatkaa. Esihenkilönä Jannea kuvataan reiluksi, rauhalliseksi, kuuntelevaksi ja helposti lähestyttäväksi. ”Vaikka Jannella on useasti kädet täynnä töitä, on hänellä siitä huolimatta aina aikaa auttaa askarruttavissa kysymyksissä ja neuvoa tarvittaessa”, kertoo Jannen alaisuudessa työskentelevä.