Kategoria: Uncategorized

Toimitilat mahdollistavat joustavan tuotannon levystä tuotteeksi

Sopimusvalmistuksessa onnistumisen perusperiaate on mielestämme aina ollut pullonkaulojen selvittäminen. Yksi pullonkauloista on ollut aika ajoin toimitilat. 

Stremet muutti nykyiseen sijaintiinsa vuonna 2019. Tuolloin työntekijöitä oli noin 50 ja käytössä olevaa tilaa 7 500 m². Nyt, vuonna 2025, tilaa on käytössä 10 500 m² ja työntekijöitä noin 70.

Kun toiminta on kasvanut, myös levyvarasto, koneiden määrä, henkilöstön määrä sekä keskeneräisen tuotannon määrä ovat kasvaneet merkittävästi. Suuremman keskeneräisen tuotannon hallinta vaatii toimitiloilta paljon. Toimitilat mahdollistavat sujuvan osavirran varastosta lähettämiseen. Kasvu vaatii tilaa, jotta tuotanto sujuu tehokkaasti, osat löytyvät nopeasti, läpimenoajat työvaiheiden välillä pysyvät hallinnassa, puskurointi toimii ja toimitusvarmuus säilyy korkeana.

Tulevaisuuden kasvua varten toimitilojen kokoa voidaan yhä laajentaa ilman uutta rakentamista, ja mikäli uutta tarvitsee tulevaisuudessa rakentaa on tontilla merkittävästi rakennusoikeutta käytössä. Toimitilojen osalta pullonkaula on poistettu pitkäksi aikaa, ja yritys voi jatkaa strategiansa mukaista kasvua kohti 25 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2030 mennessä.

Stremet viettää 30-vuotisjuhlaa

Vuonna 1995 Asko Strömberg perusti Stremetin halusta valmistaa korkealaatuisia ohutlevyosia. Kolmen vuosikymmenen aikana yritys on kasvanut ja kehittynyt, mutta perusta on säilynyt samana – levystä tuotteeksi, tinkimättömällä ammattitaidolla.

Tänä vuonna juhlistamme yhdessä pitkää historiaamme, pysähdytään saavutusten äärelle ja iloitaan kasvusta. Kiitos asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja työntekijöillemme, jotka ovat olleet mukana tällä matkalla.

Kamiinahanke saa jatkoa

Talvi on tulossa, joten jatkamme hyväntekeväisyyskeräystämme toimittamalla kamiinoita Ukrainaan edellistalvien mukaisesti. Kamiinat valmistetaan entiseen tapaan SSAB:n korkealaatuisesta hiiliteräksestä. Stremet vastaa levyosien työstöstä ja kamiinat hitsataan Metalli Piiroisen robottihitsausasemilla.

Yhden kamiinan hankintahinta Ukrainaan toimitettuna on 188 euroa. Kamiinoiden hankintaan käytettävä summa ei ole sidoksissa niiden yksikköhintaan. Voit siis lahjoittaa sinulle sopivan summan (min. 10€).

Kiitos tuestasi!

Kristian Johansson Salo Industry Hubin myyntijohtajaksi

Salo Industry Hub on Salossa toimiva kolmen teollisuusalan toimijan yritysryhmä.  Liikevaihtomme on noin 20 M€.

Stremet Oy tarjoaa yksittäisiä ohutlevylevyosia ja valmiita pitkälle jalostettuja usean työvaiheen osakokonaisuuksia, jotka vaativat suunnittelua, prototyyppejä, hitsausta, maalausta ja kokoonpanoa. Laaja kokemus ja ammattitaito varmistavat palvelut laajasti eri toimialoille ja niin pienerien kuin suuria tuotantosarjoja toteutuksen kustannustehokkaasti.

Manutec Oy toimii kokonaisvaltaisena eri teollisuuden alojen sopimusvalmistajana, halliten laajojakin projektikokonaisuuksia ostoista loppukokoonpanoon ja testauksiin asti. Manutec tarjoaa skaalatuvissa tuotantotiloissaan joustavia, räätälöityjä tuotantoratkaisuja kappalekokoonpanoihin elektroniikka- mekaniikka- ja vaativimmillekin laitevalmistuksille.

Hallivuori Works Oy on erikoistunut koneistukseen. CNC-alihankintakoneistuksessa työstetään laajalla skaalalla eri metalleja ja muoveja. Valujen, takeiden ja hitsattujen kappaleiden koneistukset. Myös kaikki erikoiset muodot, kuten muotit. Kokoskaala kevyestä keskiraskaaseen. Pintakäsittelyt, lämpökäsittelyt ja maalaukset.

Kristian tuo mukanaan vankan kokemuksen myynnin ja asiakkuuksien johtamisesta eri teollisuuden aloilta ja tämä nimitys tulee tukemaan tavoitettamme olla luotettava ja helposti lähestyttävä kumppani.

Vahvistaaksemme Salo Industry Hubin asemaa teollisuuden palveluntarjoajana ja tukeaksemme yritysryhmämme strategista kasvua olemme nimittäneet myyntijohtajaksemme Kristian Johanssonin.

Kristian on toiminut aiemmin alihankintateollisuudessa 2000-luvun alusta lähtien ja on saavuttanut merkittäviä tuloksia myynnin kasvattamisessa, asiakassuhteiden kehittämisessä ja markkina-aseman vahvistamisessa. Hänen laaja kokemuksensa ja vahva liiketoimintaosaamisensa tekivät hänestä erinomaisen valinnan Salo Industry Hubille.

”Olen innoissani saadessani liittyä Salo Industry Hubiin ja työskennellä ja vahvistaa näiden kolmen yrityksen ryhmittymää. Näen valtavasti potentiaalia yhdistää heidän osaamisensa ja viedä palvelutarjontaa uudelle tasolle. Tavoitteenani on varmistaa, että asiakaskuntamme saa parhaan mahdollisen arvon ja että liiketoimintamme kasvaa yhdessä asiakkaidemme kanssa”, Kristian Johansson kertoo nimityksestään.

Toivotamme Kristianin lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme.

Mikko Fiskaali

toimitusjohtaja
Stremet Oy

Kirsi Junnilainen

toimitusjohtaja
Manutec Oy

Samuli Hallivuori

toimitusjohtaja
Hallivuori Works Oy

Ota yhteyttä

Kristian Johansson

myyntijohtaja
+358 40 125 00 68
kristian.johansson@saloindustryhub.fi

Alihankintamessut Tampereella 1.-3.10.2024

Viimeisen vuoden aikana Stremet on jatkanut kehitystyötä ja hionut prosessejaan entistä paremmiksi ja toimivimmiksi. Yrityksen strategiassa on painotettu asiakaskeskeisyyttä ja kumppanuusajattelua yrityksen perustamisesta lähtien. Stremet haluaa kasvaa ja kehittyä asiakkaidensa tarpeita vastaten. Olemme tehneet lisää investointeja kohti tyytyväisten asiakkaiden alihankintakonepajaa. Tavoitteenamme on olla Suomen halutuin ja tunnetuin alihankintakumppani ohutlevyalallla Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Viimeisen vuoden aikana olemme investoineet mm. lasermerkkaukseen, laserhitsaukseen sekä hiomalinjastoon. Lisäksi olemme hakeneet kasvua ja lisäkapasiteettia yrityskaupalla.

”Julkistamme messuilla kaksi tuoretta yhteistyökumppania, jotka kasvattavat yhteistyöverkostoamme sekä auttavat meitä tuotantoprosessin läpiviennissä asiantuntevasti ja ammattitaitoisesti.”

Stremetin strategiassa on painotettu ympäristöystävällisiä toimenpiteitä jo hetken aikaa. Vuonna 2023 olemme onnistuneet pienentämään omaa hiilijalanjälkeämme verrattaen vuoteen 2022. Tarjoamme ympäristöystävällistä alihankintaa myös asiakkaillemme. Viimeistelemme parhaillaan ISO 14001 -ympäristösertifikaatin vaatimuksia ja valmistaudumme auditointiin. Yhdessä yhteistyökumppanin kanssa olemme luoneet tuotannollemme hiilijalanjälkilaskurin, jonka avulla pystymme laskemaan tehtaallamme valmistettujen ohutlevytuotteiden hiilijalanjäljen. Hiilijalanjälkilaskurin avulla saadaan täsmällistä ympäristödataa ja yhdistämällä CO2e-päästöjen kumoaminen maksimoidaan myönteinen vaikutus ympäristöön. Tarjoamme asiakkaillemme eriteltyjä CO2e-päästöraportteja tuotekohtaisesti. Stremetillä on kyvykkyys hoitaa päästöjen laskeminen ja kumoaminen oikeaoppisesti. Meillä on halu tehdä ympäristöystävällisestä alihankinnasta mahdollisimman helppoa ja sujuvaa asiakkailemme.

”Teknologiateollisuus Suomessa tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan toimittajia, joilla on kyky toimittaa isojakin toimitusmääriä lyhyissä toimitusajoissa.”

Stremet Matimek Oy:n pääomistajaksi

Strategiamme mukaisesti olemme hakeneet kasvua myös yrityskaupalla. Stremet Oy on nykyisin Matimek Oy:n pääomistaja. Toteutuneen yrityskaupan yhteydessä Stremetille siirtyi vähemmistöosuus Matimekin samoissa tiloissa toimivasta jauhemaalamo Normipinta Oy:sta. Stremetin yritysstrategian mukaisesti tavoittelemme 25 M€ liikevaihtoa vuoteen 2030 mennessä. Elokuun yritysosto auttaa meitä tässä tavoitteessa ja on myös selkeä signaali markkinoille, että teemme aktiivisia toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamisen eteen.

Salo Industry Hub – helppoa ostamista,
koko alihankintaketju saman katon alta

Stremetin slogan on ”levystä tuotteeksi”. Täysin valmiin tuotteen valmistaminen onnistuu meidän kauttamme entistä paremmin. Viime syksynä yhdessä Manutec Oy:n ja Hallivuori Works Oy:n kanssa perustettu yrityshub Salo Industry Hub tarjoaa laajaa ja uniikkia palvelutarjontaa, kirjaimellisesti saman katon alta. Messuosastollamme tulet näkemään konkreettisesti, millaiseen ainutlaaituiseen lopputulokseen voidaan päästä, kun yhdistetään ohutlevyosaamista, kokoonpano-osaamista ja koneistusosaamista.

Tervetuloa osastollemme D 384 Tampereen alihankintamessuille 1.-3.10.2024!

Tule tapaamaan meidät osastollemme D 384 sekä tutustu uusiin investointeihimme ja kapasiteettiimme. Asiantunteva tiimimme on paikalla kertomassa lisää palveluistamme ja vastaamassa kysymyksiisi.

Nähdään messuilla!

Stremet Matimek Oy:n pääomistajaksi

Stremet Oy on 21.8.2024 toteutuneessa yrityskaupassa ostanut forssalaisen Matimek Oy:n koko osakekannan sekä vähemmistöosuuden samoissa tiloissa toimivasta jauhemaalaamo Normipinta Oy:stä. Matimekin toiminta jatkuu ennallaan osana Stremetiä. Timo Nurmi jatkaa Matimekin toimitusjohtajana ja nykyinen henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä. Tehdyllä yrityskaupalla ei ole vaikutusta Matimekin asiakassuhteisiin eikä yhteistyöhön nykyisten toimittajien kanssa.

”Teknologiateollisuus Suomessa tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan toimittajia, joilla on kyky toimittaa isojakin toimitusmääriä lyhyissä toimitusajoissa.”

”Tämän yrityskaupan myötä strategiansa mukaisesti Stremet vahvistaa asemaansa ohutlevyalan sopimusvalmistuksen markkinassa. Vuonna 2021 laaditun yritysstrategian mukaisesti Stremet tavoittelee 25 M€ liikevaihtoa vuoteen 2030 mennessä. Tämä yritysosto auttaa meitä tässä tavoitteessa ja on myös selkeä signaali markkinoille, että teemme aktiivisia toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamisen eteen. Teknologiateollisuus Suomessa tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan toimittajia, joilla on kyky toimittaa isojakin toimitusmääriä lyhyissä toimitusajoissa. Tällä yrityskaupalla tulemme vastaamaan tähän tarpeeseen”, avaa Stremetin toimitusjohtaja Mikko Fiskaali.  

”Yhdessä olemme enemmän”, toteaa Matimekin toimitusjohtaja Timo Nurmi. ”Yhdessä Stremetin kanssa yrityksemme on isompi ja uskottavampi. Pystymme tarjoamaan yhä laajempia ja monipuolisempia kokonaisuuksia asiakkaidemme eri tarpeisiin. Stremetin massiivisen konekapasiteetin avulla pystymme ottamaan vastaan yhä suurempia tilauksia ja toimittamaan ne toimitusvarmasti nopeilla toimitusajoilla”, Nurmi jatkaa.

”Yhdessä olemme enemmän”

Vuoden 2023 luvuilla mitattuna yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on 13,2 M€ työllistäen yhteensä 82 työntekijää.


Mikko Fiskaali
toimitusjohtaja, Stremet Oy
mikko.fiskaali@stremet.fi
050 3122 885

Timo Nurmi
toimitusjohtaja, Matimek Oy
timo.nurmi@matimek.fi
045 660 9766

Metallia Salosta -iltatori 8.8.2024

Tänäkin vuonna Salon iltatorit huipentuvat Metallia Salosta -tapahtumaan 8.8.2024. Stremet on ollut mukana järjestämässä tapahtumaa sen alusta lähtien. Loppukesän huipputapahtumassa esiintyjänä on Uniklubi. Emma-palkittu bändi keikkailee parhaillaan 20v. rakkautta ja piikkilankaa -juhlakiertuellaan.

Stremetin kanssa isännöimässä tapahtumaa on useita yhteistyökumppaneitamme: DecoWorks Oy, Ellego Powertec Oy, Manutec Oy, Salon Konepaja Oy, Wipro Oy sekä Insinööriliiton Salon osasto, Yrityssalo sekä TE-palvelut.

Tule tervehtimään ja nauttimaan loppukesän illasta Salon torille 8.8. klo 14.30 alkaen. Torilla tavataan!

Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät Salon iltatorin nettisivuilta.

Kesätiedote – tuotantomme palvelee läpi kesän

Yleinen arvonlisäverokanta nousee 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen

Hallitus esittää yleisen arvonlisäverokannan korottamista 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Uusi verokanta astuu voimaan 1.9.2024 ja koskee kaikkia tavaroita ja palveluita, joiden nykyinen verokanta on 24 prosenttia.

Verokanta määräytyy tavaran toimitusajankohdan perusteella. Jos tavaran toimitus tapahtuu 31.8.2024 mennessä, sovelletaan 24 % verokantaa. Kun tavara toimitetaan asiakkaalle 1.9.2024 ja sen jälkeen, sovelletaan 25,5 % verokantaa. Jos tavara luovutetaan ostajalle viimeistään 31.8.2024, sovellettava verokanta on 24 %, vaikka ostaja maksaisi laskun myöhemmin syyskuun aikana.

Ennakkomaksulla maksettaessa arvonlisävero maksetaan siltä verokaudelta, jonka aikana ennakkomaksu on maksettu. Jos ennakkomaksu on kertynyt myyjälle ennen 1.9.2024, sovellettava verokanta on 24 %.

Lue lisää aiheesta Verohallinnon sivuilta: https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/verot-ja-maksut/arvonlisaverotus/arvonlisaveroprosentit/Yleinen-arvonlisaverokanta-nousee-syyskuussa/

Energiamaksumme poistuu kokonaisuudessaan 1.9.2024 alkaen

ALV:n noustessa poistamme tilauksiimme kuuluneen energiamaksumme kokonaisuudessaan 1.9.2024 alkaen.

1.9.2024 ja sen jälkeen tehtyihin tilauksiin emme lisää energiamaksua.

Aurinkoista kesää asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Yhteistyöterveisin,

Mikko Fiskaali
toimitusjohtaja

Janne Männistö
liiketoimintajohtaja

Salo Industry Hub Open House 22.5.2024

Tervetuloa nykyiset asiakkaamme ja yhteistyöstä kiinnostuneet yritykset!

Viimesyksyinen Open House -tapahtumamme oli menestys, jonka pohjalta järjestämme toisen tapahtuman nyt keväällä. Salo Industry Hubin kautta teemme ostamisen sinulle helpoksi. Saat koko alihankintaketjun kirjaimellisesti saman katon alta: ohutlevyosat Stremetiltä, koneistuksen Hallivuorelta ja kokoonpanot Manutecilta. 

Viime syksynä lanseeraamamme Salo Industry Hub on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin. Julkistamme tuorean logomme Open House -tapahtumassa klo 11.00.

Astu sisään yritystemme toimintaan ja keskustelemaan siitä, miten voimme auttaa sinun yrityksesi tarpeissa. Huomioithan, että tehdaskierroksilla kuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Tulet näkemään yritystemme arkea, jossa teemme asiakkaidemme tuotteita ja tätä tulee kunnioittaa. 

Ohjelman aikataulu:

  • saapuminen Stremetin aulaan (Inkereentie 566, Salo)
  • tehdaskierros – Manutec – Stremet – Hallivuori Works
    • lähdöt klo 9.00, 11.00, 13.00 ja 15.00
  • kahvi- ja makkaratarjoilu sekä verkostoitumista
  • Salo Industry Hubin logon julkaiseminen klo 11.00
  • Fight Back Pekka Hyysalo sekä koripalloammattilaiset Juho Nenonen ja Mikko Koivisto tavattavissa klo 11.00-14.00

Suuren kysynnän vuoksi Open House järjestetään useampana ”lähtönä”, joten voit osallistua juuri sinulle sopivaan kellonaikaan. Pyydämme ilmoittautumaan Open Houseen etukäteen 17.5. mennessä, kiitos.

Kamiinahanke jatkuu maaliskuun loppuun

Lämpöä sinulle Suomesta – lahjoita kamiina Ukrainaan

Kamiinahanke päättyy tältä erää maaliskuun loppuun. Voit tehdä lahjoituksen vielä tämän viikon aikana.

Yhden kamiinan hankintahinta Ukrainaan toimitettuna on 188 euroa. Kamiinoiden hankintaan käytettävä summa ei ole sidoksissa niiden yksikköhintaan. Voit siis lahjoittaa sinulle sopivan summan (min. 10€). Lahjoitusvarojen keräystä hoitaa ja hallinnoi Omri ry (Pro Ukraina).

Lämpöä sinulle Suomesta

Ukrainaan lähtevien kamiinoiden kylkeen olemme kirjoittaneet laserilla terveiset ”Lämpöä sinulle Suomesta”

25.3.2024 talkoohaasteen tilanne

Lokakuussa uudelleenkäynnistyneen kamiinakeräyksen tämän hetkinen tulos on 1924 kamiinaa. Yhteensä lahjoituksia on tullut 4289 kamiinan verran. Kamiinoiden valmistukseen on vapautettu tuotantokapasiteettia jokaiselle loppuvuoden viikolle. Kamiinoita valmistetaan hyvässä talkoohengessä yhteistyössä Piiroisen kanssa. Kiitos kaikille tähän mennessä lahjoittaneille!

Stremet lahjoittaa vuoden 2023 joulumuistamisiin varatut rahat kamiinaprojektiin

Toimitusjohtajamme Mikko Fiskaali haastaa myös muut yritykset toimimaan samoin. Voisiko sinun yrityksesi auttaa Ukrainassa kärsiviä siviilejä osallistumalla Lämpöä sinulle Suomesta -kampanjaan? Katso alta Mikon haastevideo ja lähde mukaan talkoisiin.

Martti Suosalo lähtee viemään täyttä kamiinakuormaa kohti Ukrainaa

Martti Suosalo ja Sirkus Suosalon käyttöpäällikkö Ekku Raikamo lähtevät 16.12. kohti Ukrainaa täyden kamiinakuorman kanssa. Rahtarit ajavat tuoreilla rekkakorteilla, joten jo siinä on haastetta. Sen lisäksi Martti ja Ekku haluavat haastaa juuri sinut mukaan lahjoittamaan lämpöä ukrainalaisille.

Martti kävi Yle Puoli Seitsemän -ohjelmassa vieraana puhumassa tulevasta matkastaan.

https://yle.fi/a/74-20063862

Katso videolta Martin ja Ekun haaste ja lähde mukaan talkoisiin.